Askel eteenpäin rakennemuutoksessa

23. huhtikuuta 2014

Tänään saimme kuulla iloisen uutisen Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren ilmoittaessa yhtiön valmistelevan biotuotetehtaan rakentamista Äänekoskelle. 1,1 miljardin euron investointi olisi metsäteollisuuden historian suurin investointi Suomessa. Tapahtunut on kouriintuntuva esimerkki Suomea ravisuttavasta rakennemuutoksesta. Isot ja perinteiset teollisuudenalamme muuttuvat. Uusia mahdollisuuksia nousee esiin.

Talouskasvun uudet idut versoavat osaamisesta. Niin tässäkin tapauksessa. Kyseessä on maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Sellun lisäksi se tuottaa bioenergiaa ja erilaisia biomateriaaleja. Siis tulevaisuuden tehdas, joka luo yli 2 500 työpaikkaa koko arvoketju huomioiden.

Kiitos investoinnista kuuluu yritykselle. On myönteistä, että Suomi koetaan toimintaympäristönä houkuttelevaksi ja kilpailukykyiseksi. Siihen hallitus on omilla toimillaan myös tähdännyt. Esimerkiksi työmarkkinaratkaisuilla ja veroratkaisuilla on jatkossakin tuettava kilpailukykyä. Valtion rooli on luoda edellytyksiä kasvulle. Siksi kevensimme yhteisöveroa. Siksi esimerkiksi laajensimme energiaveroleikkuria.

Uusi kasvaa vanhan päälle. Olemassa oleva teollinen toiminta uudistuu. Teollisen pohjan vahvistamisen lisäksi tarvitaan entistä vahvempaa imua palvelualoilta. Suomi on myös vietävä digitalisaation eturintamaan. Julkisten palveluiden sähköistäminen, kasvurahastot ja tietovarantojen avaaminen luovat nekin kaikki mahdollisuuksia uudelle liiketoiminnalle.

Rakennemuutos on uhan ohella suuri mahdollisuus. Turvallisen sillan rakentaminen yli elinkeinorakenteiden myllerryksen on Suomen suurimpia haasteita.

Blogi