Energiassa valtavia mahdollisuuksia Suomelle

15. huhtikuuta 2014

Tapasin tänään Kokkolan Bolidenin toimitusjohtajan. Yritys tekee vahvaa työtä. Kokkolan tehdas on tuotantokapasiteetiltaan Euroopan toiseksi suurin sinkkitehdas. Puhuimme toimitusjohtajan kanssa muun energia- ja teollisuuspolitiikan ohessa päivällä ydinvoimahankkeestaan tiedottaneesta Fennovoimasta, jossa Boliden on mukana Voimaosakeyhtiö SF:n kautta.

Pitkien etäisyyksien ja energiaintensiivisen teollisuuden kotimaana Suomi tarvitsee energiaa. Ydinvoima on osa tätä laajaa kokonaisuutta, energiapalettia. Fennovoiman kertoma suomalaisen omistuspohjan vahvistuminen on myönteinen uutinen. "Omistajuuteen me emme aio kompastua" oli tärkeä viesti kiteytettynä. Äänestin eduskunnassa Fennovoiman luvan puolesta. Pidän edelleen hanketta hyvin merkittävänä yksityisenä investointina, joita Suomi niin kipeästi tarvitsee.

Energiassa on kaiken kaikkiaan valtavia mahdollisuuksia Suomelle. Ilmastonmuutos ja kohonnut tietoisuus ympäristöongelmista ohjaa enemmän ja enemmän käyttäytymistämme. Tavoitteena siintää hiilineutraali yhteiskunta. Tämä avaa ovia korkeaan osaamiseen perustuvalle liiketoiminnalle. Vihreä kasvu on hyvä esimerkki näkökulmasta, joka mullistaa aiemmat opit. Tiukentuvat ympäristövaatimukset, sääntely ja rajoitukset käännetäänkin nyt bisnesmahdollisuudeksi. Cleantech-ala itse tavoittelee 50 miljardin liikevaihtoa vuonna 2020. Se kertoo kaiken oleellisen alan mahdollisuuksista.

Kuvailin itse mahdollisuuksia jo reilu viisi vuotta sitten, vuoden 2009 maaliskuussa Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan sivuilla julkaistussa kolumnissani "Vihreä kasvu on globaali mahdollisuus" seuraavalla tavalla: "Talouden kasvu on köyhyyden vähentämisen kannalta välttämätöntä, mutta määrän lisäksi voimme ratkaisevasti vaikuttaa sen laatuun. Tämä on meidän aikamme suuri haaste ja mahdollisuus." Näkökulma ei ole vanhentunut. Tarvitsemme talouskasvua huolehtiaksemme hyvinvoinnistamme. Mutta myös talouskasvun laatuun voi ja pitää vaikuttaa. Tässä on suomalaisella osaamisella huikeita mahdollisuuksia.

***

Aion julkaista pj-kampanjani kulut ja niiden maksajan blogissani. Tähän astiset kulut ovat seuraavat:

Esitteen painatus 503,- (maksaja Jutta Urpilainen)
Esitteen postitus 489,- (maksaja Jutta Urpilainen)

Blogi