Gazan tilanteeseen on saatava kestävä ratkaisu

03. kesäkuuta 2010

Viime viikonloppuna vallinnut usko ja toivo olivat maanantaina koetuksella kun luin uutisista Israelin armeijan kansainvälisillä vesillä tekemästä hyökkäyksestä Gazaan matkalla olleen avustuslaivueen kimppuun. Teko on käsittämätön ja rikkoo selkeästi kansainvälisiä pelisääntöjä. En voi kuin yhtyä siihen laajaan kansainväliseen joukkoon, joka tuomitsee iskun.

Gaza on ollut saarrettuna vuoden 2007 vaaleista lähtien. Saarron vaikutus ei kuitenkaan ole ollut Israelin toiveiden mukainen, vaan iskut Israelin puolelle ovat jatkuneet. On selvää, että myös iskut Israelin puolelle on saatava loppumaan. Saarrolla ei kuitenkaan saavuteta tätä tavoitetta. YK:n avustusjärjestöjen mukaan kärsijöinä ovat olleet tavalliset gazalaiset. Gazassa eletään humanitaarisen katastrofin keskellä. Ihmiset ovat riippuvaisia ruoka-avusta, rakennustarvikkeita ei ole, jotta 2008 sodan jälkiä voitaisiin korjata, sähkö on katkolla vähän väliä ja kaikesta on pulaa. Tällainen tilanne on omiaan luomaan kasvualustaa ääriliikkeille, ei suinkaan suitsimaan niitä.

Euroopan sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Poul Nyrup Rasmussen vaati jo maanantaina kansainvälistä tutkintaa tapahtuneesta, sekä Gazan saarron purkamista. Näihin vaatimuksiin on helppo yhtyä. Toivoa herättävää on se, että myös Yhdysvallat on nyt ottanut uudenlaisen linjan asiassa ja Hillary Clinton on todennut Gazan tilanteen olevan kestämätön.

Omalta osaltani odotan paljon parin viikon päästä olevalta Sosialistisen internationaalin kokoukselta, jossa käsittelemme myös näitä tapahtumia. Paikalla ovat sisarpuolueidemme edustajat niin Israelista kuin Palestiinasta. Uskon, että tulemme ottamaan kantaa kestävän ratkaisun löytämiseksi. Inhimilliseen katastrofiin on löydettävä ratkaisu. Nykyinen tilanne, jossa lähes puolentoista miljoonan ihmisen elinolosuhteet ovat lähes mahdottomat, ei voi jatkua. Kansainvälisen yhteisön on nyt toimittava saarron lopettamiseksi. SDP osana kansainvälistä, edistyksellistä poliittista liikettä tulee toimimaan aktiivisesti tämän tavoitteen eteen.


Blogi