Haatainen ja Vanhanen tekivät palveluksen

31. tammikuuta 2018

Sunnuntaina käytyjen presidentinvaalien jälkeen voi miettiä vaali-innon laimeutta. Äänestysprosentti jäi edellisiä vaaleja pienemmäksi. Alle 70 prosenttia suomalaisista käytti äänioikeuttaan. Tämä johtuu epäilemättä osittain siitä, että gallupit näyttivät ennustavan tasavallan presidentin jatkokautta jo useita kuukausia etukäteen. Oman äänen voimaan ei uskottu, kun ei ollut tiukkaa kisaa, johon voisi ottaa kantaa.

Toinen asia, jota jotkut ovat miettineet, on ollut suurimman hallituspuolueen ja suurimman oppositiopuolueen asettamien ehdokkaiden vaatimaton äänisaalis. Taustalla on vaikuttanut samainen vaaliasetelma, jossa istuvan presidentin vaihtamiselle ei ole nähty polttavia syitä. Itse asiassa presidentti Sauli Niinistön linja on heijastellut laajaa ulko- ja turvallisuuspoliittista konsensusta.

Keskustan Matti Vanhasen ja SDP:n Tuula Haataisen merkitys presidentinvaalissa oli kuitenkin heidän ääniosuuksiaan suurempi. Demokratia ei toimi ilman vaihtoehtoja ja ilman niitä koskevaa keskustelua. Erityisesti Vanhanen ja Haatainen onnistuivat presidentinvaaleissa laajentamaan ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun perinteisiä teemoja. Tämä sparraus toimii evästyksenä valitulle presidentille ja muille Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vaikuttajille.

Matti Vanhanen ja Tuula Haatainen kritisoivat kapea-alaista turvallisuuskeskustelua, jossa keskitytään vain sotilaspolitiikkaan tai Itämeren ympärille keskittyvään reaktiiviseen toimintaan. Molemmat peräänkuuluttivat globaalia näkökulmaa, jossa Suomen ulkopolitiikalla rakennetaan turvallisuutta ja jossa asialistalla on koko maailma. Nämä äänenpainot olivat tärkeä osa keskustelua, johon kaikki ehdokkaat tarttuivat ja joka osaltaan antaa suuntaa ulkopolitiikan johtamiselle tulevina vuosina.

Suurvaltojen sotilaspoliittiset trendit ja niiden näkemykset maailmasta ja naapurustostaan vaikuttavat tottakai turvallisuusympäristöömme. Turvallisuus on kuitenkin ymmärrettävä laajemmin. Köyhyys, eriarvoisuus, ilmastonmuutos sekä naisten ja nuorten asema ovat osa sitä yhteiskunnallista todellisuutta, jonka vahvuuksien varassa rakennetaan yhteiskunnallista eheyttä tai jonka puutteet toimivat juurisyinä niin muuttoliikkeelle, ääriliikkeille kuin konflikteille.

Ulkoministerin rauhanvälityksen erityisedustajana olin iloinen siitä, että Lähi-itä ja Afrikka nousivat niin vahvasti esiin osana Suomen ja Euroopan turvallisuusympäristöä. Suomen rooli rauhanvälityksen tukijana, pakolaisuuden juurisyihin vaikuttajana, nuorten työllisyyden edistäjänä tai vastuullisen asevalvontapolitiikan kannattajana olivat näyttävästi esillä keskustelussa. Päätöksentekijöiden ja haastajien äänenpainojen erilaisuuden keskeltä pystyi tunnistamaan yhteistä eetosta, jonka toimeenpanosta on nyt huolehdittava. Tässä työsarkaa niin presidentille, hallitukselle kuin kevätistuntokauttaan aloittavalle eduskunnalle.

Olin iloinen myös siitä, että vuoden 1918 tapahtumien muistovuoden henki oli läsnä presidentinvaalien keskustelussa. Yhteiskunnan kahtiajaon tuomista ongelmista oli aitoa huolta. Sosiaalisen ja alueellisen eriarvoistumisen torjunnasta sekä kansakunnan eheyden rakentamisesta puhuttiin vakavasti, kun taustalla oli yhteiskunnallisista epäkohdista kummunneen sisällissodan muisto. Uskon, että kansakunnan kokoamisen eetos ei voi vaikuttamatta politiikan arkeen tämän ja tulevien vuosien aikana.

Näissä tunnelmissa on meidän kaikkien luonteva onnitella tasavallan presidentti Sauli Niinistöä hänen valinnastaan uudelle kaudelle - ja muita ehdokkaita heidän palveluksestaan sekä kansanvallalle että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle, jonka linjavalinnat saivat arvoisensa keskustelun.

Julkaistu Suomenmaan blogissa 30.1.

Blogi