Nyt on aika auttaa hädänalaisia - ja sopia työelämästä

28. syyskuuta 2015

Suomi on perinteisesti kantanut vastuunsa hädänalaisten ihmisten auttamisessa. Nyt olen huolissani Suomen roolista pakolaiskriisissä. Arkailu hädänalaisten ihmisten auttamisessa ei kuulu suomalaisiin tapoihin, vaan Etelä-Eurooppaa on tuettava pakolaiskriisin hoidossa. Niin syyrialaiset, afgaanit kuin eritrealaiset pakenevat kriisin keskeltä - ja hakevat turvaa ja toivoa.

Myös meillä Kokkolassa on perinteitä kansainvälisen vastuun kantajana, aina Etiopian Haikin lastenkoti-projektista lähtien. Teinkin syyskuun alussa kaupunginvaltuuston puheenjohtajana aloitteen siitä, että Kokkola selvittää omat mahdollisuudet auttaa. Koollekutsumassani palaverissa mm. kaupunki ja seurakunta kartoittivat tällä viikolla mahdollisuuksiamme turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten auttamisessa.

Maanantaina asiasta keskustelee kaupunginhallitus ja lokakuun alussa kaupunginvaltuusto. Toivon, että kaupunki päättää nostaa pakolaiskiintiötään tai perustaa vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijoille.

Toinen huolenaiheeni liittyy keskinäiseen luottamukseen suomalaisessa työelämässä. Tämä luottamusperusta saattaa olla järkkymässä. Näin aistin, kun seurasin paikan päällä Helsingin rautatientorilla noin 30 000 ihmisen mielenilmausta hallituksen työmarkkinatoimenpiteitä vastaan.

Koin, että ihmisten epäoikeudenmukaisuuden kokemus syntyy kahdesta asiasta. Ensimmäinen on se, että hallituksen pakkolait luokkaavat työntekijöiden oikeutta sopia palkoistaan ja työehdoistaan. Näin laaja sopimusvapauteen puuttuminen on poikkeuksellista, eikä sen perustuslainmukaisuus ole selvää. Sopimusoikeus ja ammatillinen yhdistymisvapaus on nähty myös kansainvälisen tason sopimuksissa perusoikeuksina.

Toinen syy epäoikeudenmukaisuuden kokemukseen liittyy toimenpiteiden sisältöön, joka ei kohtele kansalaisia tasapuolisesti. Ylityökorvausten puolittaminen, sunnuntaikorvausten leikkaaminen 75 prosenttiin ja lomien lyhentäminen sekä sairauspäivien korvaustason alentaminen osuisi ankarimmin pienipalkkaisiin ja naisvaltaisiin aloihin. Vuoro-, ilta- ja sunnuntaityötä tekeviä ei tule asettaa kohtuuttomaan asemaan.

Samaan aikaan aistin mielenilmauksessa rakentavaa asennetta Suomen talouden kilpailukyvyn parantamiseen. Samaa rakentavaa asennetta ovat osoittaneet myös kaikki palkansaajajärjestöt, jotka ovat tuoneet omia esityksiään neuvottelupöydälle. Tuorein oli SAK:n tärkeä avaus, jossa poikkeuksellisti palkansaajaliike esittää oma-aloitteisesti nollasopimusta sekä tulevien palkankorotusten sitomista avoimen sektorin palkankorotuksiin. Tähän käteen kannattaa tarttua.

Kannan huolta sopimusyhteiskunnan tulevaisuudesta ja työmarkkinoiden vakaudesta, mikäli hallitus vie pakkolakiesityksensä läpi. Molemminpuolinen riski on, että seuraava vuosi tulee olemaan todella epävakaa ja seuraava palkkakierros tulee yhteiskunnalle kalliiksi, jos työmarkkinajärjestöt eivät pääse yhteiseen neuvottelupöytään ja lopputulokseen. Negatiivinen kierre, työtaistelutoimet ja työmarkkinoiden epävarmuus eivät hallituksen toimien ansiosta lopu, vaan tarvitaan aitoa sopua ja molemminpuolista ymmärrystä.

Työmarkkinajärjestöillä on kykyä onnistua. Tästä esimerkkinä on viime vaalikauden päätökset. Silloin saatiin aikaan kaksi maltillista palkkaratkaisua, työurasopimus ja yksi eläkeratkaisu. Ne edellyttivät myös hallitukselta aktiivista otetta työmarkkinajärjestöjen suuntaan. Nyt Sipilän hallituksen tuleekin luoda painetta myös työnantajapuoleen, että kohtuullinen ja kaikkien hyväksyttävissä oleva sopimus saataisiin syntymään.

Uskon edelleen siihen, että on mahdollista löytää yhteisiä keinoja kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi ja samalla työntekijöiden turvan vahvistamiseksi. Uskon, että me suomalaiset haluamme vaalia sopimusyhteiskuntaa, sillä se on isänmaan etu.

Jutta Urpilainen
Kansanedustaja (sd)


Blogi