Pääministerillä paha muistikatkos

08. helmikuuta 2011

Sosialidemokraattien aloitteesta tehty välikysymys on hallitukselle vaikea, sillä mm. OECD:n maaraportti vuodelta 2010 osoittaa tuloerojen kasvaneen Suomessa muita länsimaita nopeammin. Pääomatuloverotuksen kiristämisestä taas on hallituspuolueissa ollut paljon puhetta, mutta kovin vähän tekoja.

Tekemättömyys onkin se termi, joka parhaiten kuvaa Kiviniemen-Kataisen hallituksen kautta. Useat suuret uudistukset, kuten verouudistus, kuntauudistus tai tuntijakouudistus, ovat jääneet toteuttamatta ja vastuuta on siirretty seuraavalle hallitukselle. Tässä taloudellisessa tilanteessa Suomi tarvitsisi hallituksen, jolla olisi rohkeutta viedä hankkeita eteenpäin - ei piiloutua tilastolitanioiden tai vuosikymmenten takaisten hallitusten taakse.

Hallitus tuntuu olevan kovin hädissään. Tänään eduskunnan käsitellessä demarien välikysymystä pääministeri ylitti jo kaiken sopivuuden rajat vierittäessään syytä hallituksen verouudistuksen viivästymisestä Sdp:n niskoille. Pääministeri väitti, että hallitus ei ole edennyt verouudistuksessaan, koska Sdp olisi halunnut siirtää sen vaalien yli.

Tämä väite ei pidä paikkaansa. Pääministerin on todistettava väitteensä tai peruttava puheensa.

Sosialidemokraatit puhuivat viime kesänä ennenaikaisten eduskuntavaalien mahdollisuudesta, koska olimme huolissamme hallitusta vaivaavasta päättämättömyyden tilasta. Hallituspuolueet tekivät tuolloin kuitenkin nopeasti selväksi, että ennenaikaisia vaaleja ei ole tulossa.

Olemme osaltamme patistaneet ja kannustaneet hallitusta käyttämään vaalikauden loppuaikaa hyväkseen. Odotteluun ei Suomella nyt olisi varaa. En voi uskoa, että pääministeri ei olisi huomannut tätä viestiämme, johon ovat yhtyneet opposition lisäksi useat asiantuntijat ja tiedotusvälineet.

Samanlaisen virheen Kiviniemin teki syyttäessään sormella, että sosialidemokraatit olisivat tämän päivän keskustelussa vaatineet ruuan arvonlisäveron nostoa. Tämä ei pidä paikkansa. Ainoa, joka ruuan ALV:n nousua vaati oli valtionvarainministeri Katainen.

Ymmärrän, että tekemättömyydestä ja toimettomuudesta voi kasvaa nopeasti vakava trauma pääministeri Kiviniemelle. Toivon kuitenkin, että vaalienkin lähestyessä myös pääministeri pysyisi tosiasioissa eikä koittaisi johtaa ihmisiä harhaan antamalla väärää todistusta kanssaihmisistään.

Blogi