Seiänäjoki-Oulu radan peruskorjaus hallitusneuvotteluihin

05. huhtikuuta 2011

Oulu-Seinäjoki radan korjaus lisää nopeuksia ja liikenteen sujuvuutta. Korjauksen myötä junat ovat ripeämmin perillä, ja varmemmin ajallaan. Ennen kaikkea SDP:lle kyse on kuitenkin työllisyydestä. Korjaus työllistää itsessään, mutta ennen kaikkea parantaa työllistämisen edellytyksiä alueella. Ilman kunnollisia liikenneyhteyksiä eivät ihmiset ja tavarat liiku. Työllisyyden ja yrityselämän kannalta on ongelmallista, että puolen Suomen rautatie, Pohjanmaan rata, on päästetty rapistumaan.

Ratkaisut radan suhteen ovat jääneet tulevan hallituksen harteille. Kun radan piti olla valmis 2014-2015, niin nyt puhutaan vuodesta 2017. Kahden viikon päästä valittavan eduskunnan on hoidettava asia kuntoon. Pidämme tätä keskeisenä työllisyyttä lisäävänä investointina. Tästä syystä haastan kaikki puolueet sitoutumaan tavoitteeseen hallitusneuvotteluissa.

Blogi