Sinipunainen EU-linja tänään?

26. elokuuta 2017

Tänä kesänä minulla oli mahdollisuus osallistua Mikkelin päämajasymposiumin keskusteluun EU:n tulevaisuudesta. EU on ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa yksi jäsenmaa on aloittanut jäsenyydestä irtautumisneuvottelut. Taustalla ovat myös euroalueen valuviat, maahanmuuttokriisi ja turvallisuushaasteet.

EU on tienristeyksessä. Vaihtoehtoja on useita siihen, miten tästä eteenpäin. Federalismi on oikein mitoitettuna - valtaa tarkoituksenmukaisesti hajauttavana mallina - demokraattinen tapa järjestää Euroopan unioni. Liian innokkaasti toteutettu tulonsiirtounioni saattaisi kuitenkin menettää oikeutuksensa kansalaisten silmissä. Toisaalta ongelmien lakaiseminen maton alle ja jatkaminen nykyisellään voi johtaa siihen, että ongelmat tulevat vastaan myöhemmin.

Uskon, että näiden ääripäiden välillä on mahdollisuus löytää myönteinen tulevaisuuslinja Euroopalle. EU voi päivittää itsensä tämän aikakauden haasteisiin. Se edellyttää rohkeutta luopua jostakin vanhasta ja rohkeutta jakaa riskejä uudella tavalla niin turvallisuudessa, taloudessa kuin sosiaalisessa yhteisvastuussa.

Juuri nyt ei tunnu siltä, että Suomen hallitukselta näitä kumpaakaan löytyisi. Suomen EU-linja vaikuttaa varovaiselta ja epäselvältä. Näyttää siltä, että perinteisesti eurooppalainen kokoomus olisi perussuomalaisten tai sinisen vaihtoehdon panttivankina. Aika voisi olla kypsä keskustelulle sinipunaisesta vaihtoehdosta Suomen EU-politiikkaan.

Sinipunayhteistyöllä on kunniakkaat perinteet EU-politiikassa. Työnantajat ja palkansaajat löysivät toisensa jo EU-kansanäänestyksen alla. Lipposen hallitusten aikana Suomi vakiinnutti paikkansa EU:n kaikissa ytimissä. Olimme sitoutuneita linjaan, että Suomen paikka oli toimia aktiivisena vaikuttajana Euroopan suuntaan. Suomen Eurooppa-linjan kannalta tärkeä oli myös Kataisen hallituksen kausi, jolloin eurokriisin keskellä Suomi otti aktiivisen roolin kriisin ratkaisemiseksi - erityisesti yhteistyössä Saksan kanssa.

Vaikka ilmassa on ollut eriytymisen merkkejä, on selvää, että yhteistyötä tullaan jatkossa syventämään turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Tässä yhteistyössä Suomi on ollut jo ulkoministeri Tarja Halosen ajoista lähtien eturintamassa, eikä sivustakatsojan osaan tule nytkään tyytyä.

Hyvin luultavaa on, että yhteistyötä tullaan laajentamaan myös muilla politiikan osa-alueilla. Erityisesti sen vuoksi jäsenmailla on aktiivisen vaikuttamisen paikka. Suomen Eurooppa-linjan olisikin oltava mahdollisimman selkeä, oli kysymys sitten euroalueen yhteistyön syventämisestä tai EU:n sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamisesta.

Tarkkailijan paikalta voimme löytää itsemme tilanteesta, jossa muut visioivat Euroopan puolestamme. Mikäli Merkel saa vahvan mandaatin Saksan parlamenttivaaleissa syksyllä, ja mikäli Macron kykenee lunastamaan häneen kohdistuvat odotukset Ranskassa, löytänevät Saksa ja Ranska yhteisen sävelen myös unionin suhteen. Tämä yhteisymmärrys taas saattaa pitää sisällään sellaisiakin elementtejä, jotka eivät ole kannaltamme toivottuja.

Paras tapa vaikuttaa tähän olisikin aloitteellisuus ja selkeä visio EU:n tulevaisuudesta. EU:n jälleenrakennuksessa tarvitaan myös Suomen panosta. Tähän pääsemiseksi sinipunaisilla vaikuttajilla voi olla tärkeä sparrausrooli.

Julkaistu Nykypäivä lehden-numerossa 9/2017

Blogi