Viimeinen kuntavaaliviikko

20. lokakuuta 2008

Seitsemän päivää on jäljellä kuntavaaleihin. Syksy on hujahtanut nopeasti, kun elämme jo lokakuun loppupuolta. Olen kiertänyt viimeiset viikot eri puolilla Suomea noin 20 kunnan viikkotahtia. Tutuksi ovat tulleet niin etelä-, itä-, länsi- kuin pohjois-Suomi. Tänään päiväni alkoi aikaisin, kun hyppäsin junaan ennen aamuviittä Kokkolasta suuntana Lapin kierros.

Kiertäminen ja ihmisenä ihmisten joukossa oleminen ovat opettaneet paljon. Mitkä on suomalaisten pienet ja suuret murheet ja mistä asioista unelmoidaan. Olen kiitollinen, että saan kuulla niin monen ihmisen tarinan. Olemme näiden tarinoiden pohjalta rakentaneet myös kuntavaaliohjelmamme kolme unelmaa - yhdeksän tekoa. Tavoitteena on tehdä ihmisille maailman parasta arkea.

Ja siitähän kuntavaaleissa on kysymys - meidän yhteisen arjen rakentamisesta. Ja sitähän elämä pitkälti on - arkea. Toimiva arki edellyttää hyviä ja laadukkaita palveluita. Eri elämäntilanteesta riippuen käytämme enemmän terveys-, vanhusten-, päivähoito-, koulu-, kulttuuri- tai liikuntapalveluita. Jokainen palveluita kuitenkin käyttää. Juuri siksi on tärkeää käydä äänestämässä ja ottaa kantaa siihen, millaista arkea itsellemme ja läheisillemme haluamme.

Tunnelma eri puolilla on osoittanut sen, että kuntavaalit kiinnostavat ja ihmiset lähtevät äänestämään. Hyvä niin, sillä vaaleista tulee tiukat ja jokainen ääni ratkaisee. Kannattaa siis välittää ja käydä äänestämässä.

Blogi