Etusivu
Esittely
Eduskuntatyö
Kirjoitukset
Tiedotteet
Pohjanmaa
Päiväkirja
Galleria
Yhteystiedot
Vieraskirja
På svenska
PÄIVÄKIRJA
18.02.2007 - KIIREINEN VIIKONLOPPU
Takana on kiireinen viikonloppu. Eilinen lauantai kului vaalitilaisuuksissa. Aamupäivällä olimme Kokkolan kävelykadulla tarjoamassa soppaa ja tapaamassa ihmisiä. Onneksi ei ollut kovin paljoa pakkasta ja ulkona tarkeni seistä ihan hyvin. Iltapäivällä kävin puhumassa yhdessä tilaisuudessa SDP:n vaalitavoitteista ja sen jälkeen kiiruhdin tuttavani 50-vuotissyntymäpäiville. Hauskat synttärit - katsoimme vanhoja elokuvia. Illalla tukiryhmäni nuoret järjestivät rintamerkkitalkoot, jossa olin mukana tekemässä rintamerkkejä. Kiitos kaikille ihanille ja aktiivisille nuorille! Tänään sunnuntaina pidimme palaverin, jossa katsoimme tulevia vaaliasioita läpi. Iltapäivällä lähdinkin sitten jo ajelemaan Lestijärveä kohti, jossa oli eri puolueiden ehdokkaiden yhteispaneeli. Keskustelua käytiin niin eläkeläisten kuin hyvinvointipalveluidenkin osalta yli kaksi tuntia. Olin kotona vasta kymmenen jälkeen illalla. Jännää ajatella, että tasan neljän viikon kuluttua tähän aikaan tiedämme eduskuntavaalien tuloksen!

Päiväkirjamerkinnät
Web design: St. Hurmos