|
Starttasimme aamulla varhain tukijoukkojeni kanssa kohti Vaasaa. Luvassa oli mielenkiintoinen tilaisuus Rewell Centerissä, kun SDP:n ja Kokoomuksen nykyiset ja entiset puheenjohtajat kohtasivat toisensa yleisön edessä. Saavuttuamme Vaasaan paikalla oli jo runsaasti ihmisiä. Ilmapalloja, vaalimainoksia ja ehdokkaita vilisi joka puolella. Päätähtien saavuttua paikalle alkoi "väittely". Heinäluoma ja Lipponen päihittivät mielestäni Kataisen ja Niinistön rauhallisuudellaan ja asiantuntemuksellaan. Niinistö erityisesti vaikutti hermostuneelta. Väittelyn jälkeen jaoimme hetken materiaalia ja keskustelimme ihmisten kanssa. Sen jälkeen matka jatkui Seinäjoelle, jossa olimme Heinäluoman ja muiden SDP:n ehdokkaiden kanssa tapaamassa kansalaisia. Oli mukava olla ulkona ja jakaa kauppakasseja, kun aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Ihmiset olivat hyvällä tuulella ja juttelivat mm. liikenneasioista ja vaalikampanjasta. Iltapäivällä pysähdyimme vielä Lapualle ja Kauhavalle, joissa oli molemmissa ihan mukavasti väkeä liikkeellä. Illalla minulla oli puhetilaisuus, jonka jälkeen ilta kului lehtikirjoitusten parissa.
|