|
Aamu alkoi mukavasti! Sain tiedon Helsingistä, että minulle on päätetty antaa "kiitettävä päättötodistus" lasten ja nuorten asioiden ajamisesta eduskunnassa. Tällainen tunnustus on kuulemma annettu neljälle kansanedustajalle kahdesta sadasta ja minä olin yksi heistä. Hieno tunne! Mukava, että tekemäni työ on noteerattu. Olin aamulla luovuttamassa apurahaa Ensi- ja turvakotiyhdistyksen vapaaehtoistoimijoille. Riemuvuosi 2000- rahasto, jonka puheenjohtajana toimin, luovuttaa vuosittain apurahan taholle, joka tekee työtä syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Ensi- ja turvakotiyhdistys tekee tärkeää työtä lasten ja perheiden hyväksi. Aamupäivä kului eläkejärjestöjen vaalipaneelissa ja iltapäivällä olin Wanhojen tovereiden tilaisuudessa puhumassa ikäihmisten asioista. Kaupunginhallituksen kokouksesta suuntasin illaksi Veteliin, jossa oli eri puolueiden yhteinen vaalipaneeli. Keskustelua virisi monenlaisista aiheista usemmaksi tunniksi. Illalla hoitelin vielä vaaliasioita niin, että kotona olin vasta puolenyön jälkeen.
|