Etusivu
Esittely
Eduskuntatyö
Kirjoitukset
Tiedotteet
Pohjanmaa
Päiväkirja
Galleria
Yhteystiedot
Vieraskirja
På svenska
PÄIVÄKIRJA
18.10.2007 - KEHITYSYHTEISTYÖSTÄ
Viimeisen kuukauden eduskuntaterveisinä voisi todeta, että porvarihallitus ei ole osoittanut suurta halua vastuun kantamiseen.

Selkein esimerkki on hallituksen hyvinvointipanostukset. Kuntien valtionosuudet on alimitoitettu siinä määrin, että ne eivät riitä huolehtimiseen kansalaisten perusturvasta ja kohtuullisista palkoista. Opposition yhteinen välikysymys, jossa esitettiin 600 miljoonan euron lisäpanostuksia, ei kuitenkaan johtanut tuloksiin. Nyt Kokoomuksen nostattamat palkkaodotukset ja hallituksen vastuun pakoilu ovat johtaneet työtaistelu-uhkaan. Toivottavasti ratkaisu löytyy - se olisi kaikkien etu.

Tänään on eduskunnassa esillä myös toinen esimerkki hallituksen vastuun pakoilusta. Eduskunnan edessä on ollut ihmisiä muistuttamassa kansanedustajia Suomen kansainvälisestä vastuusta. Presidentti Ahtisaarikin on äskettäin korostanut köyhyyden vähentämisen tärkeyttä Suomen ulkopolitiikassa. Kehitysyhteistyössä on kyse Suomen tekemistä sitoumuksista, joista kiinnipitäminen on tärkeää monestakin syystä.

Ensinnäkin meillä on moraalinen vastuu auttaa äärimmäisessä köyhyydessä eläviä. Toiseksi kehitysmaiden auttaminen vahvistaa myös suomalaisten turvallisuutta, kun apu ehkäisee myös konflikteja, ympäristötuhoja ja pakolaisuutta. Kolmanneksi kyse on Suomen kansainvälisesti asemasta. Esimerkiksi YK:ssa vaikutusvalta on sidoksissa rahallisiin panostuksiin. Nihkeys kehitysyhteistyölle ei edistä Suomen pyrkimystä päästä YK:n turvallisuusneuvostoon.

Suomen kehitysyhteistyörahat eivät kuitenkaan ole lähelläkään YK:n asettamaa tavoitetta eli 0,7 prosentin bkt-osuutta. Tämän lisäksi hallitus näyttää reputtavan myös EU:ssa sovitusta minimitavoitteesta - eli 0,51 prosentin bkt-osuudesta vuoteen 2010 mennessä. Ensi vuodelle tarvittava 26 miljoonan lisäys haudattiin budjettiriihessä. Suomen kehitysyhteistyömäärärahat ovat ensi vuonna vain 0,44 prosenttia Suomen BKT:stä. Niiden olisi pitänyt olla ainakin 0,45 prosentissa, jotta olisimme tavoiteaikataulussa.

Myös ulkoasiainvaliokunta on vaatinut hallitukselta ryhtiliikettä. Aionkin vaatia tänään pääministeri Vanhaselta julkista sitoutumista EU:ssa sovittuun tavoitteeseen ja aikatauluun. Aion kysyä tänään valtioneuvostolta, aikooko hallitus päivittää "kehyspäätöstään" ja päättää pikaisesti kehitysyhteistyömäärärahojen nostamisesta? Uusi "kehysriihi" voisi pelastaa meidät orastavalta "kehy-kriisiltä".

Suomella on hyvä maine kansainvälisessä yhteistyössä. Moni muistaa, että YK:n vuosituhattavoitteet hyväksyttiin Suomen johdolla. Tämä presidentti Halosen ja valtioneuvos Holkerin perintö velvoittaa meitä erityisellä tavalla.

Vaikka kritiikkiäkin on, täytyy antaa tunnustusta ministeri Kanervalle, joka on käynnistänyt uuden YK-strategian valmistelun. Tätä työtä SDP tukee. Eduskuntaryhmämme nimittäin esitti tätä päivitystyötä vastauksessamme hallitustunnustelijalle heti vaalien jälkeen.


Päiväkirjamerkinnät
Web design: St. Hurmos