Etusivu
Esittely
Eduskuntatyö
Kirjoitukset
Tiedotteet
Pohjanmaa
Päiväkirja
Galleria
Yhteystiedot
Vieraskirja
På svenska
PÄIVÄKIRJA
30.01.2007 - KOKKOLAN VAALITOIMISTO AVATTIIN
Tänään osallistuin puoluejohdon edustajana OAJ:n vaalipaneeliin Helsingissä. Onneksi tasa-arvoisella perusopetuksella on puolustajia laajasti puolueiden joukossa. Se lupaa hyvää lapsille - ja tulevaisuudellemme. Esiin nostamani ajatus luokkakokojen kirjaamisesta lakiin herätti keskustelua - onneksi. Joitakin uusia toimia olisi harkittava, jotta ylisuuret opetusryhmät saadaan kuriin.

Tänään avattiin myös SDP:n vaalitoimisto Kokkolassa. 18 asteen pakkasesta huolimatta väkeä oli mukavasti paikalla. Puoluesihteeri Maarit kertoi vaalitunnelmista. Hänen mukaansa nyt olisi tärkeää puhua asioista. Ihmisen todellisista huolista on puhuttava, ettei vaaleja ratkaista mainostoimistojen luomilla imagoilla. Tähän huoleen on helppo yhtyä - ihmisen hyvinvoinnin puolustamisesta on saatava myös lupauksia.

Päiväkirjamerkinnät
Web design: St. Hurmos