|
Olin tänään valtakunnallisen varhaiskasvatuspäivän kunniaksi järjestetyssä lastentarhanopettajaliiton vaalipaneelissa. Kävimme hetkittäin kiivastakin keskustelua varhaiskasvatuksen asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa. Ovatko lapset näkymättömiä yhteisössämme? Kiinnitämmekö heihin tarpeeksi huomiota? Itselleni vahvistui tilaisuuden ja sen jälkeen käytyjen keskustelujen aikana käsitys siitä, että seuraavalla hallituskaudella tarvitaan päivähoitolain kokonaisuudistus. Nykyinen laki on vanhempi kuin minä eli se on säädetty vuonna 1973. Moni asia on jo siinä vanhentunut. Esimerkiksi ryhmäkokosäännös olisi yksi asia, josta olisi tehtävä uusi muotoilu. Ei 40 lapsen ryhmässä pystytä huomioimaan jokaista lasta yksilönä vaikka olisi kuinka ammattitaitoinen henkilökunta. Täytyy pitää huoli, että asia tullaan korjaamaan.
|