Etusivu
Esittely
Eduskuntatyö
Kirjoitukset
Tiedotteet
Pohjanmaa
Päiväkirja
Galleria
Yhteystiedot
Vieraskirja
På svenska
PÄIVÄKIRJA
12.02.2007 - 100-VUOTISKAHVEJA
Tänään aloitin päiväni tapaamalla erään kokkolalaisen miehen hänen yksityisasiassaan. Istuskelimme tunnin verran ja keskustelimme siitä, miten hyvinvointiyhteiskunnassamme edelleen löytyy repeämiä, joihin yksittäinen ihminen voi pudota. Koen kansanedustajana tärkeäksi saada viestejä yhteiskunnan epäkohdista. Meidän edustajien tehtävä on sitten vaikuttaa epäkohtien korjaamiseksi parhaan kykymme mukaan. Päiväni jatkui SDP:n eduskuntaryhmän 100-vuotiskahvien merkeissä. Ajoimme ensin Kaustiselle ja sen jälkeen Kannukseen kahvittelemaan. Oli mukava tavata ihmisiä ja vaihtaa ajatuksia maailman menosta. Iltapäivällä tarjosin kahvit vielä Kokkolassa SDP:n vaalitoimistolla ennen kaupunginhallituksen kokousta. Illalla pidimme kollegani Keskustan kansanedustaja Mika Lintilän kanssa kansanedustajien kyselytunnin Kokkolan kaupungintalolla. Olen järjestänyt Jutan juttutunteja säännölisesti neljän vuoden ajan ja tavannut niiden tiimoilta lukuisan joukon ihmisiä. Tänään pidetty kyselytunti oli kuitenkin erilainen, koska siinä oli mukana myös toisen suuren hallituspuolueen edustaja ja kansalaisilla oli mahdollisuus esittää meille kysymyksiä kuluneesta vaalikaudesta ja sen saavutuksista. Tilaisuus oli onnistunut ja kysymyksiä tuli monelta eri yhteiskunnan osa-alueelta. Illalla tapasimme vielä tukiryhmäni markkinointiryhmän kanssa ja kävimme läpi vaaliesitettäni. Kiitos kaikille mukanaolleille!

Päiväkirjamerkinnät
Web design: St. Hurmos