METLAN LAKKAUTUSESITYS ISKU KOKO MAAKUNNALLE

27. marraskuuta 2007

Maakuntavaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Jutta Urpilainen (sd) pitää Metlan Kannuksen toimintayksikön lakkautusesitystä iskuna koko Keski-Pohjanmaalle. Hän vetoaa laajaan yhteistyöhön yksikön puolustamiseksi.

Urpilainen harmittelee sitä, että hallituksen budjettiesityksen leikkaukset ovat johtaneet Metlan johtokunnan yksimieliseen esitykseen kolmen toimintayksikön lakkauttamiseksi.

- Asiassa on nyt vedottava maatalous- ja metsäministeri Sirkka-Liisa Anttilaan, joka tekee asiassa lopullisen päätöksen. Myös eduskunnan on budjettikäsittelyssään vahvistettava Metlan resursseja, jotka ovat ensi vuonna vähentymässä 1,6 miljoonalla eurolla. Tässä tarvitaan alueen kansanedustajien ja toimijoiden yhteistyötä. Yhteistyö olisi luontevaa myös muiden lakkautusyksiköiden alueiden kanssa, Urpilainen vetoaa.

Urpilainen ei pidä järkevänä sitä, että metsäntutkimuksesta säästetään aikana, jolloin metsäteollisuuden puun saatavuus on heikentymässä.

- Suomi elää edelleen puusta. Työllisyydellemme merkittävä metsäteollisuus on varoitellut siitä, että puun saatavuus on monista syistä heikentynyt. Tällaisena aikana valtiovallan tulisi investoida myös tutkimukseen, jolla pyritään metsien elinvoiman ja puuntuotoskyvyn turvaamiseen, Urpilainen perustelee.

Uutiset