Mikä on Suomen kehityspolitiikan suunta?

23. syyskuuta 2008

Suomen kehityspolitiikkaa on harjoitettu pitkään hyvin johdonmukaisesti. Aiemmin ihmisten kouluttaminen, köyhyyden poistamisen ensisijaisuus ja mahdollisuuksien parantaminen olivat kehityspolitiikkamme ydin. Nyt tämä kestävä ja pitkäjänteinen peruslinja on muuttunut tempoilevaksi ja arvaamattomaksi.

Oikeistohallitus haluaa laittaa kaikki kerralla remonttiin. Tämä soveltuu huonosti siihen työhön, jota on tehty monta vuotta. Korjaustoimenpiteitä tehdään niihin kehitysyhteistyön osasiin, jotka jo olivat monen asiantuntijan mielestä kunnossa, eli kehitysyhteistyön painopisteisiin ja rahoitustapoihin. Se ei näytä kansainvälisesti hyvältä on näyttänyt jopa siltä, että hallitus suhtautuu väheksyvästi YK:n vuosituhattavoitteisiin.

Kehittyvät maat kaupungistuvat. Yhä suurempi osa ihmisistä asuu suurten kaupunkien alueilla, jotka usein melko hallitsemattomasti kasvavat nimenomaan kodittomien ja maattomien ihmisten hökkelikylien muodossa. Näin on myös Intian Mumbaissa, jonka slummihankkeisiin olin tutustumassa viime vuonna. Uuden kehityspolitiikan valinta näyttää olevan kaupungistumisen vastustaminen sen sijaan, että kaupungeissa asuville ihmisille pyrittäisiin tuomaan parempia elinoloja. Tätä ei voi kuin ihmetellä.

Ministeri Väyrysen omaksuma uusi linja painottaa maataloutta ja ympäristönsuojelua. Nämä ovat tietysti keskeisiä asioita ihmisten toimeentulon ja inhimillisten elinolosuhteiden turvaamisessa sekä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Puiden suojelu ei kuitenkaan auta, jos ihmiset ovat niin köyhiä, että puut on joka tapauksessa jossain vaiheessa kaadettava ja myytävä.

Ministeri Väyrynen on myös voimakkaasti kyseenalaistanut budjettituen toimivuuden. Kysymys on vakavasta asiasta, sillä budjettituki on sellainen kehitysyhteistyön muoto, jota ei pystytä synnyttämään toimivalla tavalla hetkessä ja sen alasajo tarkoittaisi monien tehtyjen sopimusten ja yhteistyökanavien rikkomista. Toivonkin, ettei uudistusvimma pyyhkäise pysyvästi montaa hyvää asiaa pois kehityspolitiikan työkalupakista.

Raha ei kaikkeen ole ratkaisu, mutta sitäkin tarvitaan. Suomi on kansainvälisesti sitoutunut kehitysyhteistyömäärärahojen 0,7 %:n tasoon. Sitä ennen on sitouduttu saavuttamaan EU:n keskimääräinen 0,51 %:n taso. Hallitus horjuttaa luottamusta, joka näiden kansainvälisten sitoumusten muodossa on rakennettu. Edellisen hallituksen päätös 0,7 %:n tasosta tavoitevuonna 2010 on oikeistohallituksen toimesta siirretty hamaan tulevaisuuteen. Jälleen aiempi hyväksi todettu linja on hylätty ja suunta tuntuu olevan kateissa.

Hallitusohjelman mukaan "hallitus osallistuu aktiivisesti kansainväliseen keskusteluun innovatiivisista rahoitusmekanismeista." Kirjauksen toteutukseen toivottavasti palataan ennen vaalikauden loppua.

Tempoileva ja arvaamaton kehityspolitiikkaa nakertaa sekä Suomen kansainvälistä uskottavuutta että kehityspolitiikkamme vaikuttavuutta. Tulokset syntyvät pitkäjänteisellä ja johdonmukaisella työllä. Tämän vuoksi tuki monenkeskisen kehitysyhteistyön jatkuvuudelle on tärkeää. Suomenkin tulisi kasvavasti panostaa YK-järjestöjen rahoitukseen.

Think globally, act locally. Tämä kehotus on edelleen voimassa. Syksyn kunnallisvaalien alla on tärkeätä huomioida kuntien merkitys kehitysyhteistyössä. Kuntien tehdessä hankintoja olisi eettisiin näkökohtiin kiinnitettävä suurempaa huomiota.

Jutta Urpilainen
SDP:n puheenjohtaja, Suomen YK-liiton puheenjohtaja

Uutiset