Nyt kunta-asia on keskipohjalaisten käsissä

08. helmikuuta 2012

Kokkolalainen kansanedustaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen pitää tärkeänä, että terveys- ja koulutuspalvelut turvataan Keski-Pohjanmaalla ja että meillä on vahvat peruskunnat huolehtimassa näistä palveluista. Hänen mukaansa pään paneminen pensaaseen ei poista maakunnan velkaongelmaa.

"Maakuntamme velkatilanne on huolestuttava. Keski-Pohjanmaan kuntakenttä on koko valtakunnan velkaisin. Emme voi laittaa päätämme pensaaseen ja torjua uudistuskeskustelua. Meidän on käytävä keskustelu alueen asukkaiden lähtökohdista. Meidän saatava aikaan Keski-Pohjanmaalle vahvat peruskunnat, jotka pystyvät huolehtimaan ihmisten terveys- ja koulutuspalveluista."

Haaste maakunnalle: kuulemiseen kolme vaihtoehtoa

Kokkolan kaupunginvaltuutettuna toimiva Jutta Urpilainen korostaa, että Kokkolan seudulla rakenne on pääosin kunnossa kuntaliitosten myötä. Nyt huomio kiinnittyy maakunnan muiden kuntien vahvistamiseen.

"Työhön on nyt tartuttava. Itse toivon, että maakunnassa laadittaisiin kolme eri vaihtoehtoa kuntauudistuksen toteuttamisesta. Näin saataisiin käyntiin aito kansalaiskeskustelu, jonka tuloksia voimme esittää hallituksen järjestämässä kuulemisessa. Yksi vaihtoehto on työryhmän ehdottama yhden kunnan malli. Voimme kuitenkin kehitellä kahden, kolmen tai neljän kunnan mallin. Uskon, että voimme esittää hyvät perustelut sille, miksi joku toinen malli olisi parempi Keski-Pohjanmaalle."

"Itse en usko mammuttikuntaan, mutta velkakuntien ahdingon syveneminen ei myöskään ole kestävä vaihtoehto", Urpilainen linjaa.

Uutiset