NYT TARVITAAN ALOITTEELLISUUTTA EU:N ULKOPOLITIIKASSA

16. marraskuuta 2007

Ulkoministeri Ilkka Kanerva toivoo avointa keskustelua Suomen ulkopolitiikasta (SK 40/2007). Haluan antaa tunnustusta ministeri Kanervalle siitä, että hän on pitänyt tärkeänä ulkopoliittisen linjamme jatkuvuutta. Esimerkiksi on pelkästään luontevaa, että ulkoministeri Ilkka Kanervan johdolla Suomen YK-strategiaa päivitetään, kun edellisen ministerin laatimasta strategiasta on jo kuusi vuotta. Tämä päivitystyö sisältyi myös SDP:n vastaukseen hallitustunnustelijalle. Myös kriisinhallinnassa ja kahdenvälisissä suhteissa aktiivista linjaa on jatkettu.

Olen kuitenkin toivonut hallitukselta enemmän aktiivisuutta EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tällä "eurooppalaisemmalla otteella" tarkoitan konkreettisia aloitteita niin EU:n keskeisten suurvaltasuhteiden kehittämiseksi kuin unionin monenkeskisen roolin vahvistamiseksi. Tältä osin on syytä yhtyä Paavo Lipposen näkemykseen siitä, että hallituksen sisällölliset avaukset puuttuvat vielä. Valmiutta hyvien EU-aloitteiden tukemiseen löytyy myös oppositiosta.

Mitä aloitteellisuus voisi tarkoittaa esimerkiksi transatlanttisissa suhteissa? Ulkoministeri Erkki Tuomiojan kaudella Suomi oli aloitteellinen EU:n ja Yhdysvaltojen ilmastosuhteiden aktivoimisessa. Suomen aktiivisuus johti siihen, että transatlanttinen ilmastodialogi käynnistyi puheenjohtajuuskaudellamme monien vuosien erämaavaiheen jälkeen. Tämänkaltaisen sillanrakennuksen syventäminen olisi tärkeää myös Kiinan ja Intian suuntaan - tämän osoitti myös eduskunnan globaaliryhmän Asemin yhteydessä isännöimä ilmastodialogi.

Muitakin sisältöjä aloitteellisuudelle löytyy. Esimerkiksi Yhdysvalloille tärkeä demokratian edistäminen olisi Suomen kaltaiselle maalle luonteva kenttä. Suomi voisi aktivoitua presidentti Bill Clintonin aloitteesta perustetussa demokraattisten maiden yhteisössä (Community of Democracies) ja tukea presidentti George W. Bushin aloitteesta perustettua YK:n demokratiarahastoa. Tämän aktivoitumisen kautta Suomi voisi olla tiivistämässä EU:n ja Yhdysvaltojen yhteistyötä monenkeskisessä demokratiatyössä.

Myös EU:n ja Venäjän suhteiden tiivistämisessä Suomi profiloitui vahvasti puheenjohtajuuskaudellaan. Tasavallan presidentti Tarja Halosen ja pääministeri Matti Vanhasen tiivis yhteispeli toimi tässä hyvin. Unionin sisäisen hajaannuksen vuoksi tulokset jäivät kuitenkin laihoiksi. Suomen aktiivisen roolin jatkamiselle olisikin tilausta esimerkiksi energia- tai kauppasuhteiden osalta. Kanervan itsensä mukaan EU:n korkea edustaja on jopa pyytänyt Suomelta aktiivisuutta Venäjä-suhteissa. Olen varma, että oppositio on valmis tukemaan hallituksen hyviä aloitteita tältä osin.

EU:n roolin aktivointi koskee myös YK:n ja monenkeskisen järjestelmän kehittämistä. Dohan neuvottelukierros, Kioton sopimus ja Kansainvälinen rikostuomioistuin ovat esimerkkejä EU:n vahvasta panoksesta, mutta haasteita edelleen on. Komissaari Olli Rehn on ennakoinut, että ilman vahvaa monenkeskisyyttä EU:n vaikutusvalta heikkenee esimerkiksi Aasian kasvutalouksien vahvistuessa (Kanava 7/2007). Keskustelua uuden perussopimuksen avaamista mahdollisuuksista käydään myös Kansainvälisessä Eurooppa-liikkeessä, jonka valtuustossa toimin.

Panin ilolla merkille, että ulkoministeri Kanerva linjasi EU:n tärkeimmäksi vaikutuskanavaksemme ulkopolitiikassa (SK 40/2007). Jäämme nyt odottamaan konkreettisia aloitteita. Puolustuspolitiikan osalta niitä on toivottu myös EU-parlamentin suunnalta. Olen vakuuttunut, että oppositio suhtautuu uusiin EU-aloitteisiin rakentavasti. Aktiivinen osallistuminen EU:n ulkopolitiikkaan edustaisi jatkuvuutta koko Suomen EU-jäsenyyden aikaiselle linjalle. Tämän demarivetoisen perinnön edelleen kehittämiseen tarvitaan kaikkia.

JUTTA URPILAINEN

Kirjoittaja on SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja eduskunnan globaaliryhmän puheenjohtaja.

Uutiset