POLIISITALOHANKKEEN RAHOITUS TURVATTAVA JO BUDJETIN

05. maaliskuuta 2006

Pietarsaaren kihlakunnan poliisi on vajaan vuoden ajan toiminut väliaikaisissa tiloissa, entisten osoittauduttua mm. kosteusongelmien vuoksi työntekijöiden terveydelle vaarallisiksi.
Kuluvan vuoden valtion tulo- ja menoarvioon saatiin ministeri Rajamäen esityksestä sisällytetyksi määräraha Pietarsaaren uuden poliisitalon suunnittelua varten. Suunnitelmissa onkin tietämäni mukaan edistytty hyvin.
Seuraava ratkaiseva askel poliisitalohankkeen osalta on valtion vuoden 2007 budjettia koskevat, kuluvan maaliskuun aikana tehtävät kehysbudjettipäätökset. Pietarsaaren hanke olisi saatava mukaan jo budjetin kehyksiin. Näin edesautettaisiin uuden poliisitalon rahoituksen turvaaminen jo valtion ensi vuoden tulo- ja menoarviossa.
Vaikka Pietarsaaren kihlakunnan poliisin tämän hetkiset toimintatilat ovat työterveyden kannalta edellisiä turvallisemmat, ovat ne kuitenkin ehdottomasti väliaikaiset eivätkä pitemmällä tähtäimelle sovellu poliisin toimintaan. Tilakysymyksen myönteistä ratkaisua silmälläpitäen on toimittava nyt.
Jutta Urpilainen,
kansanedustaja (sd)
Kokkola

Uutiset