Urpilainen esittää yli 2000 euron puolueavustusten julkistamista

11. elokuuta 2009

Lehdistötiedote 11.8.2009

Urpilainen esittää yli 2000 euron puolueavustusten julkistamista


SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen esittää, että puolueille tulisi velvollisuus ilmoittaa yli 2000 euron puolueavustukset. Urpilaisen mukaansa porvaripuolueiden esitys yli 5000 euron avustusten julkistamisesta ei ole riittävä. Hänen mielestään puolueiden pitäisi sopia avustusten julkistamisesta myös takautuvasti.

- Puoluerahoitusuudistus ei saa jäädä puolitiehen. Nyt tarvitaan ajanmukaiset pelisäännöt, jotta kansalaiset voivat luottaa kansanvaltaan. Toivon hallituspuolueilta tukea esitykselleni, Urpilainen sanoi.

SDP:n puheenjohtaja toivoo, että Lauri Tarastin johtama vaalirahoitustyöryhmä päätyisi 2000 euron rajaan ilmoitusvelvollisuudessa. Puolue aikoo itse joka tapauksessa käyttää tuota alarajaa.

- Olen päättänyt, että SDP julkistaa takautuvasti yli 2000 euron puolueavustukset sekä eduskuntavaalivuodelta 2007 ja kunnallisvaalivuodelta 2008, Urpilainen ilmoitti Karkkilassa pitämässään lehdistötilaisuudessa. SDP julkistaa tukensa mahdollisimman pian ja joka tapauksessa elokuun aikana.

Urpilainen on päätynyt avustusten julkistamisen kannalle jo aiemmin. Hän oli toivonut, että julkistus olisi tapahtunut yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mukaisesti. Väärien tietojen levittäminen sai Urpilaisen aikaistamaan linjaustaan.

- Nykytilanne, jossa yksittäisiä tietoja julkaistaan sattumanvaraisesti ja osin virheellisinä, ei ole eduksi kenellekään. Näin ollen on parempi, että puolueet julkistaisivat vaali- ja puoluerahoituksensa myös takautuvasti.

Urpilaisen mukaan puoluerahoitus on hyväksyttävää ja tärkeä osa demokratiaa. Hän ymmärtää lahjoittajia, joille julkistamispaineet tulevat yllätyksenä ja jotka ovat toimineet voimassaolevilla pelisäännöillä. SDP:lle on tärkeää säilyttää tukijoiden luottamus. Tämän vuoksi puolue pyytää niiltä luvan tuen julkistamiseen.

- SDP aikoo olla aktiivinen politiikan pöytätapojen uudistamisessa. Olemme työtä tekevän kansan puolue, mikä näkyy myös rahoituksessamme. On luontevaa, että työn puolue saa suurimman osan rahoituksestaan palkansaajaliikkeen toimijoilta.

Urpilainen kertoo miettineensä pelisääntökysymystä monelta kannalta vuoden mittaan. Hänen mukaansa sekä puoluerahoituksen avoimuus että kansalaisten vaalisalaisuus ovat tärkeitä periaatteita.

- Kansalaisella on mielestäni oikeus tukea esimerkiksi 100 eurolla kannattamaansa ehdokasta tai puoluetta ilman, että hänen puoluekantansa tulee julkiseksi. Samanlainen oikeus on pienyrittäjällä, jolle luonteva summa voi olla esimerkiksi 1000-2000 euroa. Kun nuo summat ylittyvät, julkisuusperiaate ohittaa yksityisyyden suojan. Sen jälkeen sekä lahjoittajan että saajan on oltava valmiita julkisuuteen, Urpilainen pohti.


Lisätietoja:

Puheenjohtaja Jutta Urpilainen, puh. 050 5113059

Uutiset