Jutta Urpilainen - Sisulla ja sydäellä

Jutta Urpilainen -
Sisulla ja sydämellä

Liity tukijoukkoihin

Köyhyyttä on vähennettävä

14. tammikuuta 2019

Julkisuudessa on viime päivinä keskusteltu köyhyydestä. Yhtenä kimmokkeena tähän oli Helsingin Sanomien viikko sitten julkaistut niukkuuskyselyn tulokset. Vastaukset ovat hätkähdyttäneet, sillä ne kertovat kouriintuntuvalla tavalla siitä pohjattomasta toivottomuudesta, johon köyhyys ihmisen pahimmillaan ajaa.

Köyhyydestä on puhuttu viime vuosina paljon. Selvitykset kuitenkin kertovat, että tilanne ei ole parantunut, päinvastoin. Köyhyysrajan alapuolella elää tänä päivänä huomattavasti enemmän suomalaisia kuin yli 20 vuotta sitten. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan toimeentulo-ongelmat ja köyhyyskokemukset ovat yleistyneet kaikissa ikäryhmissä.

Köyhyys ilmenee uusilla tavoilla – esimerkiksi työssäkäyvien köyhyytenä – mutta asiantuntijat ovat sitä mieltä, että lapsiperheköyhyys on haitallisinta köyhyyden muotoa. Se on myös kaikkein sydäntä särkevintä. Pelastakaa Lapset ry:n kyselyssä lähes 70 % vähävaraisten perheiden lapsista kertoi joutuneensa kiusatuksi.

Taloustieteilijä Sixten Korkman muistutti vastikään, että lapsipolitiikkaan on viisasta panostaa. Hänen mukaansa harkinnan arvoisia uudistusten ja lisäpanostuksen kohteita ovat muun muassa lapsiköyhyys, subjektiivinen päivähoito-oikeus, päiväkotien ryhmäkoko, vanhempainvapaat sekä koulukuraattoreiden ja psykologien saatavuus. Asiat ovat samoja, joita SDP on pitänyt esillä omissa vaihtoehdoissaan.

Vaikka Suomi on yhä vauras ja vakaa pohjoismainen yhteiskunta, olen erityisen huolissani kahdesta ilmiöstä: huono-osaisuuden ylisukupolvisuudesta ja elinpiirien eriytymisestä.

Ensimmäinen ilmiö tarkoittaa vanhempien hyvinvoinnin ongelmien siirtymistä tai jatkumista heidän lapsilleen. Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että vanhempien ongelmat ja perheen vaikeudet heikentävät vanhempien sosiaalisia ja taloudellisia voimavaroja, mikä heijastuu myös perheen lasten ja nuorten elinoloihin. Ylisukupolvisuutta on kuitenkin mahdollista ehkäistä. Avainasemassa ovat varhainen tuki perheille ja perheen huomioiminen kokonaisuutena.

Suomi ei ole sellaisten räikeiden tuloerojen maa kuin esimerkiksi Yhdysvallat, mutta myös meillä alkaa olla nähtävissä elinpiirien eriytymistä. Hyvätuloiset ihmiset asuvat, työskentelevät, harrastavat ja viettävät vapaa-aikaa eri tavalla ja eri paikoissa kuin vähävaraiset ihmiset. Eriytyminen alkaa yhä useammin jo alakoulusta ja lasten harrastuksista. Jos yksi puoli kansasta ei enää tiedä, millaisessa todellisuudessa toinen puoli elää, katoavat keskinäinen ymmärrys ja kyky asettua toisen ihmisen asemaan. Tällainen yhteiskunta on inhimillisesti täysin kestämätön ja mikäli veronmaksuhalukkuus ja sen mahdollistamat tulonsiirrot heikkenevät, alkaa pohjoismaisen hyvinvointivaltion perusta horjua.

Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Elämän lähtökohdat sen sijaan eivät ole yhtenevät. Kenenkään tausta ei saa määritellä elämän mahdollisuuksia tai jo syntymästä saakka sulkea tiettyjä polkuja pois. Ensi vaalikaudella tarvitaan yli puoluerajojen sitoutumista siihen, että eriarvoistumisen kehitys pysäytetään.

Blogi