Jutta Urpilainen - Sisulla ja sydäellä

Jutta Urpilainen -
Sisulla ja sydämellä

Liity tukijoukkoihin

Emeritapiispa Irja Askola vierailee Kokkolassa

21. helmikuuta 2019

Emeritapiispa Irja Askola vierailee Kokkolassa lauantaina 23. helmikuuta. Hän osallistuu kansanedustaja Jutta Urpilaisen vieraana "Rauha maassa" -keskustelutilaisuuteen. Keskustelutilaisuus Kokkolan seurakuntakeskuksessa on kaikille avoin.

Urpilainen on toiminut ulkoministerin rauhanvälityksen erityisedustajana ja Nuori kirkko ry:n valtuuston puheenjohtajana.

-?Olen saanut tehdä yhteistyötä Helsingin piispana toimineen Irja Askolan kanssa. Syntyneen ystävyyden hengessä olen kutsunut hänet keskustelemaan kanssamme rauhasta ja arvoista. Hienoa, että voimme keskustella tästä tärkeästä aiheesta seurakunnan tiloissa, Urpilainen kertoo tiedotteessaan.

Vierailullaan emeritapiispa Askola tapaa Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen ja Anders Chydenius -säätiön edustajia. Hän antaa videoidun puheenvuoron Minun Chydeniukseni -sarjaan, jota Kokkolan yliopistokeskus Chydenius ja Anders Chydenius -säätiö julkaisevat.

Ensimmäiseen Rauha maassa -tilaisuuteen toukokuussa 2018 osallistui presidentti Tarja Halonen, joka toimii YK:n pääsihteerin rauhanvälityspaneelin jäsenenä. Silloin aiheena oli rauha ja kestävä kehitys.

Uutiset